My thoughts

My thoughts

perjantai 27. tammikuuta 2017

Kouluilua

Noniin. Ompas aikaa kun olen päivittänyt tätä. Lähdin sitten opiskelemaan Seinäjoen ammattikorkeakoulun avoimen väylän kautta kirjato- ja tietopalvelun opintoja. Jossain vaiheessa olisi tarkoitus sitten hakea varsinaiseksi opiskelijaksi mutta nyt ainakin tämä ensimmäinen puoli vuotta näin. Avoimen väylän kautta on myös mahdollisuus päästä sisään kouluun kunhan on 60 op täynnä. Opinnot ovat monimuotoista eli kerran kuussa lähiopetusjakso, itsenäistä opiskelua, verkkoluentoja ja ryhmätöitä. En siis ole muuttamassa stadista pois. Ei ole aikomus sellaiseen. Matkustaminen Seinäjoelle sekä majottuminen toki maksaa mutta on kai sitä laitettu rahaa huonompaankin asiaan. Oon kyllä tosi innokas opinnoista ja ala vaikuttaa just mun alalta. Toivotaan että motivaatio kestää toooosi pitkään. Paljon on tullut itsenäisiä tehtäviä jo ja niitä pitäisi pikkuhiljaa sitten tehdä. Pikkuhiljaa.. vaikka deadlinet kyllä painaa päälle :D Meillä tuntuu olevan aivan älyttömän mahtava ryhmä koulussa, sen verran mitä heitä olen päässyt tutustumaan. Onneksi ryhmä säilyy samana kun jonain päivänä pääsen tutkinto-opiskelijaksi. Toivon kovasti verkostoitumista. Odotan jo seuraavaa lähijaksoa innolla. Silloin alkaa Venäjän tunnitkin... mitähän siitäkin tulee :D Mutta on jo pitkään pitänyt lähteä opiskelemaan Venäjää joten nyt hyvään saumaan tuli tämä. Mitäs muuta mun elämääni. Olin töissä päiväkodissa jonkin aikaa, eri päiväkodeissa siis. Nyt olen työttömänä mutta koko ajan olen hakemassa töitä opiskelun rinnalle koska tuota fyysistä koulun penkillä istumista on niin vähän. Toki tehtävien tekoon pitää jättää. Eipä tässä kai muuta ihmeellistä vaikka aikaakin on kulunut. Tärkeimmät ensin.

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Jebou!

Noniin taas on aikaa vierähtänyt. Olen näköjään aika laiska blokkaaja.

Työt siis loppui Autismisäätiöllä, tein keikkaa tai teen keikkaa edelleenkin. Mun mieshän on sairastanu munuisjuttuja, joutui ottaa tossa puoli vuotta dialyysihoitoja mut sai onneks ny tammikuussa uuden munuaisen. JEE! Se oli lottovoitto kyllä. Ja tammikuussa mullakin iski joku innostus ja hain duuneja oikeen urakalla, monta hakemusta laitoin. Noh, nyt mulla sitten on ollut n.kuukauden verran vakiduuni. Tosin en halua hehkuttaa sitä kovin paljon koska se ei taida olla pysyvä sittenkään. Siellä on tosi lyhyet vuorot ja en saa tarpeeks tunteja et saisin ees normaalin palkan. Oon sen takia joutunu tekee keikkaa muualla ja se vähentää mun vapaita sit tietenkin. Ja koskaan tuolla ei oo mitään pyhätöitä koska pomo tekee ite kaikki pyhät (ettei joutuis maksaa lisiä). Ei siis mitään mahkuja saada ees lisillä nostettua tuota kuukausipalkkaa. Että koko ajan oon hakemassa muuta työtä. Onhan tossa tuo 4 kk koeaika. Yritän sen sisällä hakee jonkun työn. Hyvää tuolla on se että saa aika hyvin määrätä koska on töissä ja koska ei ja sitten se että melko helppoa työtä, paikkoja tuolla on 7 + 1. Eli ei mistään isosta laitoksesta ole kyse. Yksin ollaan vuorossa et seki ihan jees niin saa tehdä asioita siihen tyyliin kun tahtoo. Mutta tuo palkkajuttu on aika iso asia. Kevät on kyllä ihanaa aikaa, vaikkakin nyt on sattunu tulee lunta josta en diggaa. Ja sit ihmettelen miks ihmiset on niin nössökä!! No ei tietty kaikki mut osa. Ei voi tajuta.

tiistai 6. syyskuuta 2011

Long time no see...

Kirjoitan nyt suomeks koska en jaksa miettiä enkkua. Enkustan (heh, ihan oikeaoppista suomea) tuon sitten myöhemmin...

Mutta joo, ei ollakaan pitkään aikaan nähty tai kuultu. Olen ollut melko väsynyt mun duunista, mutta se on nyt onneks loppunut. Vika päivä oli viime sunnuntaina. Kyllä kait mä sinne keikkaa viel tuun tekemään mutta mikään pakko mun ei sinne ole mennä :) Rahaa en tiedä mistä saan mut en jaksa sitä nyt miettiä. Eikä tossa työn loppumisessa ollu mitään draamaa vaan ihan työsopimus loppui. On meneillään ihan uudet kuviot. Koulua, keikkaa... Ihanku muuten tätä kukaan kävis lukemassa... Jättäkää hei kommenttia jos käytte! Mutta nyt tein, jälleen, päätöksen :) Nyt nukkumaan. Ehkä tuun kirjoittelemaan jatkossa enempi, kuka tietää.

tiistai 6. huhtikuuta 2010

Slam´s








Here is some slam´s which i´ve made by myself.

lauantai 13. maaliskuuta 2010

Living in a box

Well, sometimes i have this feeling that i live in a box. It´s became smaller and smaller... The walls of this box getting gloser and gloser and them didn´t bend at all. I feel like oxygen runs out from that box and my voice doesn´t reach anybody from outside, someone who could help me out of that box.

Yes i want out from that box and i´m gonna fight my way away from it. Somehow.

sunnuntai 28. helmikuuta 2010



Wow, what a surrealism :) This is taken by the way the top of the ESB. And also this is how i think.

Everything doesn´t goes like i´ve planned... unfortunately

It doesn´t succeed as i´ve planned but maybe i´ll manage all this what includes into blog´s. Now i have to go to a store before my partner loses his nerves totally. I continue my practice after that.